aA
 
 
aA
 

Aikuiset

tuulinkooste2083395259.jpg
 
 

Kuvista aikuisille

Maalaaminen, joka oli ennen ollut osa arkea, oli lukioaikojen jälkeen jäänyt täysin unholaan, joten kuullessani, että kuvataidekoululla on tarjolla kuvista myös aikuisille, ilmoittauduin mukaan. Odotin mielenkiinnolla sukeltamista takaisin värien maailmaan.

Pieneen ryhmäämme mahtui ensi kertaa siveltimeen tarttuvia, ihmisiä joilla oli pitkä historia kuvataiteen parissa, taiteesta ja tekemisestä kiinnostuneita sekä meitä kaltaisiani, jotka palasivat kadotetun harrastuksen pariin.

Syksyn aikana pääsin kokeilemaan itselle täysin vieraita ja uusia, sekä ajan hermolla olevia tekniikoita, niin eri maalaustekniikoiden, piirtämisen, sekatekniikan kuin keramiikan parissa. Tapaamisia siivitti lämmin tunnelma, huumori ja yhteishenki, jossa tarjottiin vertaistukea kanssakurssilaisille. Aikuisten kuvis osoittautui hyväksi yhdistelmäksi kuvataiteen perusteita, rentouttavaa hetkeen tarttumista ja tekemistä ihan vain omaksi iloksi, vailla ennakko-olettamuksia ja painetta suorittamisesta tai onnistumisesta.

Tarjolla oli kaikki kuvataidekoulun käyttämät materiaalit aina siveltimistä ja maaleista kangaspohjiin, saveen, akryyleihin, pastelliliituihin, hiileen ja kartonkeihin. Materiaaleilla sai kokeilla ja opetella ilman rajoitteita ammattilaisen ohjeistamana.

Torstaiset kuvistunnit olivat itselleni syksyn mittaa arvokasta omaa aikaa ja paikka, jossa pääsin käsiksi uudenlaiseen itseilmaisuun. Ajomatkalla kuviksesta kotiin huomasin hymyileväni leveintä hymyä pitkään aikaan, enkä oikeastaan osannut edes selittää miksi.
Lukukausi on vaihtunut ja uusi kurssi alkaa vielä tammikuun aikana. Kohta pääsee taas kuvikseen!

-Tuuli

(Valokuvakoosteessa yksityiskohtia Tuulin syksyn tuotoksista.)

 
 
Lomakkeet
 

Lomakkeet

 
 
Linkit
 

Linkit