Koripalloilijan kotiinpaluu

Koripallo kuljetti forssalaislähtöistä Tapio Niemistä ympäri Suomea noin kahdenkymmenen vuoden ajan. Mutta kun elämässä tuli aika miettiä, missä Tapio Nieminen ja hänen puolisonsa Pia Heino haluavat aikanaan vanheta, päättivät he muuttaa takaisin Forssaan. Tai takaisin kotiin, kuten Tapio itse tykkää sanoa.

Tapio Nieminen istumassa puistonpenkillä.

Aika moni on kysynyt, miksi hän muutti takaisin Forssaan. – Olen aina ollut ylpeä forssalaisuudestani ja nyt kun elämäntilanne mahdollistaa täällä asumisen, päätös palaamisesta oli helppo tehdä, Tapio sanoo.
 – Forssa on mielestäni ollut aina kaunis kaupunki, mutta tuntuu kuin se olisi vuosien varrella kaunistunut entisestään. Minulla on täältä hyviä muistoja. Nieminen asui Forssassa lapsuutensa ja nuoruutensa, mutta lähti koripallon perässä Uuteenkaupunkiin vuonna 1998. Muutaman kauden siellä pelattuaan, työura vei hänet Turkuun. – Forssasta oli hyvä ponnistaa SM-sarjaan, sillä täällä on aina ollut hyvät harrastusmahdollisuudet. Ja tuntuu, että seudun harrastusvalikoima on viime vuosina vain kasvanut.

Arjen luksusta

Moniin isoihin kaupunkeihin verrattuna Tapio näkee Forssan etuna myös edulliset asumiskustannukset.
 - Poikani osti juuri Turusta yksiön ja maksoi siitä saman hinnan, mitä me maksoimme omasta kolmiostamme. Kun kaikki rahat eivät kulu asumiseen, voimme käydä esimerkiksi hieman useammin ulkona syömässä, hyvän ruoan ystäväksi tunnustautuva Tapio sanoo. – Täällä on hyvä valikoima ravintoloita ja mikä parasta, kaikki palvelut on lähellä. Forssassa ei myöskään ole ruuhkia, mikä on todella vapauttavaa. Forssassa Tapio ja Pia voivat olla myös lähellä molempien ikääntyviä vanhempia. – Muutimme Forssaan sillä ajatuksella, että haluamme myös itse vanheta täällä.

Aika antaa takaisin

Toistaiseksi Tapiolla ei vielä ole aikaa miettiä omia eläkepäiviään, sillä miehen päivät täyttyvät työn teon ohella koripallovalmennuksesta, mökkeilystä ja luonnossa liikkumisesta. – Nuorempana kyse oli enemmän siitä, mitä koripallo tarjoaa minulle. Nyt tärkeämpää on se, mitä minä voin antaa lajille. Samaa voisin sanoa Forssasta. Sain täältä hyvät eväät elämään ja nyt on minun vuoroni antaa takaisin kaupungille ja sen ihmisille.

Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan Forssan kaupungin tiedotuslehdessä 1/2020. Lue lehti täällä.